Uutiset14.11.2019

Jyväskylän Kirjamessujen monipuolisessa ohjelmassa parhaat palat syksyn kirjauutuuksista: mukana Finlandia-ehdokkaita ja muita suomalaisia eturivin kirjailijoita

Messuilla nähdään yli 150 ohjelmanumeroa ja 250 esiintyjää sekä noin 150 näytteilleasettajaa. Uusi ajankohta on suurelle kirjatapahtumalle mitä otollisin ja samaan aikaan järjestetään myös Ruoka ja Viini -messut.

Jyväskylän uudistuneet kirjamessut 22.-24.11.2019 tuovat valoa ja iloa Keski-Suomen talveen. Minna Canthin 175v juhlavuosi huipentuu Jyväskylässä, kaupungissa, jossa hänestä tuli Minna Canth. Jyväskylän Kirjamessuilla vaalitaan lukemista ja sivistystä, asioita, joista Jyväskylä voi olla ylpeä. “Jo pelkästään kirjan aseman vahvistamiseksi on tärkeää, ettei kirjamessuja järjestetä vain Helsingissä ja Turussa. Jyväskylä vahvana kulttuurikaupunkina on ansainnut oman tapahtumansa.”, jyväskyläläisen Atenan kustantaja Ville Rauvola kommentoi. “Ajankohta sopii kirja-alalle hyvin. Hienoa, että messut järjestetään parhaaseen myyntiaikaan jouluruuhkien jo alettua”, Rauvola jatkaa.

Jyväskylän Kirjamessuilla on neljä esiintymislavaa. Päijänne painottaa enimmäkseen kaunokirjallisuutta ja Jyväsjärvi-lavalla keskitytään tietokirjojen uutuuksiin. Jyväskylän seudun äidinkielenopettajien ja koulujen kanssa toimii yhteistyössä koululaisten oma estradi, Kirjaharju. Koululaiset haastattelevat lavallaan monia kunniavieraita, kuten Finlandia-palkittua Sofi Oksasta, Pertti Jarlaa, Jaakko Vehniäistä sekä lasten dekkareita kirjoittavia Pasi Lönniä, Eppu Nuotiota ja Kalle Veirtoa.

Menneiden vuosien Finlandia-voittajista ovat paikalla ainakin Olli Jalonen, Laura Lindstedt, Riikka Pelo, Mikko Rimminen ja Kjell Westö. Mikko Rimminen on ehdolla Finlandia-palkinnon voittajaksi myös tänä vuonna.

Dekkareiden kuumimmista huippukirjailijoista muun muassa Tapani Bagge, Marko Kilpi, Leena Lehtolainen, Outi Pakkanen, Max Seeck, Eva Frantz, Jarkko Sipilä ja Taavi Soininvaara vierailevat kirjamessuilla.

Myös tietokirjallisuutta on esillä paljon. Messuilla puhutaan politiikkaa, ihmetellään Suomen huipputuloisten arvomaailmaa, hidastetaan ilmastokriisiä ja tarkastellaan mainos- ja mediamaailman raadollisuutta. Kovaa maailman tilaa auttavat käsittelemään omasta voinnista huolehtiminen terveyttä ja mielihyvää käsittelevän kirjallisuuden avulla.

Lapsille on ohjelmaa joka päivä, mutta erityisuutinen koko perheelle on, että sunnuntaina Paviljongissa vierailee lastenkirjallisuuden tähti Mauri Kunnas, joka signeeraa Kirjamessuilla kello 12–13.

Samaan aikaan Kirjamessujen kanssa järjestettävät Ruoka- ja Viini-messut tuovat oman lisänsä tapahtumaan. Maija Silvennoisen emännöimässä näytöskeittiössä nähdään ajankohtaisia vieraita ja tunnelmallisella viinialueella tutustutaan juhlakauden uutuuksiin sekä ajattomiin klassikoihin.

Koko ohjelma luettavissa: https://www.paviljonki.fi/messut/kirja-ruoka-viini/kavijat/ohjelma/

Lisätietoa ohjelmasta:
Ilona (Iida) Simes
iida.simes@gmail.com
044 206 3426

Lisätietoa tapahtumasta:
Anne Koskinen
anne.koskinen@paviljonki.fi
040 581 0722