Uutiset5.9.2017

Kongressimessut valitsi uudeksi areenakseen Messukeskuksen

Tapahtuma-alan ammattitapahtuma Kongressimessut järjestetään tulevana keväänä Messukeskuksessa Helsingissä. Siirtyminen Messukeskukseen on osa Kongressimessujen kehittämistä ja uudistumista. Kongressimessujen järjestäjä on Management Events.

Managements Events kehittää ja uudistaa muuton myötä Kongressimessujen sisältöä voimakkaasti. Tapahtumaan haetaan lisää tehokkuutta myös uudistuvin tilajärjestelyin.

– Messukeskus on neljäs tapahtuma-areena Kongressimessujen 22-vuotisessa historiassa. Asiakkaamme ovat ottaneet paikanvaihdoksen innostuneesti vastaan. Kongressimessuille osallistuu vuosittain runsaat 200 yritystä ja noin 3000 kävijää, sanoo Management Eventsin myyntijohtaja Petri Hiltunen.

– Tapahtuma-alan toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti Kongressimessujen historian aikana, erityisesti digitaalisuuden myötä. Henkilökohtaiset kohtaamiset ovat silti säilyttäneet vahvan asemansa virtuaalisten kohtaamisten rinnalla. Näen sen vuoksi Kongressimessujen ja koko tapahtuma-alan tulevaisuuden valoisana, sanoo Hiltunen.

– Olemme iloisia, että saamme tarjota Kongressimessuille uuden kodin. Messukeskus on uudistanut tilojaan voimakkaasti ja hionut tekniset ja digitaaliset palvelut huipputasolle kansainvälisessäkin vertailussa. Kongressimessujen areenana voimme auttaa Management Eventsiä kehittämään tapahtumasta entistä tehokkaamman, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

Kongressimessut 2018 järjestetään seuraavan kerran Messukeskuksessa keskiviikosta torstaihin 11.–12.4.2018.

Kongressimessut

Kongressimessut on tapahtuma-alan ammattilaisten erikoistapahtuma, joka järjestetään tulevana keväänä 22. kertaa. Tapahtumaa on järjestetty aiemmin Wanhassa Satamassa, Kaapelitehtaalla ja Finlandia-talossa. Näytteilleasettajia on runsaat 200 ja kävijöitä noin 3000. Ensi keväänä Kongressimessut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 11.–12.4.2018.

Messukeskus

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Vuonna 2016 Messukeskuksessa järjestettiin 75 messutapahtumaa ja yli 2200 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistui 9000 näytteilleasettajaa ja 1,1 miljoonaa kävijää.

Lisätietoja
Management Events, Petri Hiltunen, Sales Director, Partner, 050 33 66 551, petri.hiltunen@managementevents.com | www.managementevents.com

Messukeskus, Kristina von Konow, Liiketoimintajohtaja (Tapahtumat, kokoukset ja kongressit), 0400 408 777, kristina.vonkonow@messukeskus.com | www.messukeskus.com