Messutarina24.1.2023

LukLabel käytti menestyksellisesti messuja tuotekehitysalustana

Lasten ja kodinsisustuksen tuotteita suunnitteleva LuKLabel keräsi Habitare-messuilla kohderyhmältään yli 500 tuotekehitysideaa.  

LuKLabel toteuttaa asiakaslähtöistä toimintafilosofiaa ja hyödyntää sitä myös messu- ja tuotesuunnitteluun.  

”Messuilla käy tuotteen kannalta juuri oikea kohderyhmä, ja ne ovat loistava paikka saada heiltä palautetta. Näin voimme huomioida ideat ennen valmistusta. Asiakas on meidän suunnittelijamme, hänellehän me tuotteita teemme”, kiteyttää LuKLabelin perustaja Tiia Hakala.  

Sisustusalan Habitare 2018 -tapahtumassa LuKLabel esitteli proton peilituotteesta, ja tavoitteena oli antaa osastolla vierailleiden kävijöiden suunnitella se lopulliseksi tuotteeksi.  

”Proto toimi hyvänä sisäänheittäjänä osastolle. Keskustelimme ihmisten kanssa tuotteesta ja kyselimme ajatuksia ja ideoita niin tuotteesta kuin sen nimestäkin. Pyysimme asiakkaita kirjaamaan ajatuksensa painetulle kyselykaavakkeelle ja saimme yli 500 täytettyä kaavaketta”, kertoo Tiia.  

Messuilla ideoita antaneiden ihmisten kesken arvottiin yksi valmis Lampi-peili, joka tuli myyntiin alkuvuodesta 2019. ”Meidän kokemuksemme mukaan ihmiset sitoutuvat tosi voimakkaasti, jos heidän antaa vaikuttaa”, sanoo Tiia.  

Habitaren päätavoite eli kävijöiden osallistaminen tuotteen suunnitteluun onnistui hyvin. Messuosallistuminen tuotti muitakin tuloksia. ”Myyntimme kolminkertaistui Habitaren jälkeen. Piti palkata lisäväkeä, kun myynti kasvoi niin paljon”.  

LuKLabel on rohkeuteen ja suuriin unelmiin perustuva suomalainen tuotemerkki. Yrityksen ajattomat tuotteet sekä lapsille että kodinsisustukseen suunnitellaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa, toteuttamalla ne heidän toiveidensa mukaisesti.