Uutiset30.1.2019

Messujen suosio markkinointimediana kasvaa

Yritysten messumarkkinointiin käyttämien eurojen määrä kasvoi viime vuonna peräti 12 % verrattuna edellisvuoteen. Tieto perustuu Kantar TNS:n tekemään mediamainonnan määrää mittavaan tutkimukseen ja vahvistaa globaalia trendiä, jonka mukaan tapahtumien ja henkilökohtaisten kohtaamisten merkitys markkinoinnissa kasvaa.

Kantar TNS:n tutkimuksessa mitattiin mainostilaan käytettävää rahamäärää, mikä messumedian kohdalla tarkoittaa lähinnä näyttelyosastojen ja muiden promootiotilojen paikanvuokria. Näihin mainostajat investoivat viime vuonna kaikkiaan yli 50 miljoonaa euroa, mikä summa on yli viisi miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.
Muita vahvasti kasvavia medioita olivat ulko- ja verkkomainonta. Painettuun mediaan mainostajat sen sijaan sijoittivat viime vuonna entistä vähemmän euroja.

Kaikkiaan Suomessa panostettiin mediamainontaan viime vuonna 1 246 miljoonaa euroa ja mainonnan määrä kasvoi edellisvuodesta 2,3 %. Messujen osuus koko mainonnan määrästä oli 4 %.
Tiedot perustuvat Kantar TNS Oy:n kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat media-alan liitot.

Messumediasta tutkimukseen osallistuivat kaikki Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyritykset eli 12 Suomessa ammattimaisesti toimivaa messujärjestäjää.

Lisätietoja: Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, toiminnanjohtaja Reija Könönen, puh. 050 560 4614, reija.kononen@messutsuomessa.fi

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kehittää messuja markkinointimediana ja edistää alan toimijoiden yhteistyötä. www.messutsuomessa.fi