Uutiset22.4.2021

Messukeskus jatkoi tavoitteellista vastuullisuustyötään pandemiasta huolimatta

Vuosi 2020 oli tapahtuma-alalle ennennäkemättömän vaikea. Haasteista huolimatta Messukeskus jatkoi pitkäjänteistä vastuullisuustyötään rakentamalla siltaa kriisin yli kaikilla kolmella osa-alueella: kantamalla vastuuta ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta.

Messukeskus näyttää vastuullisuustyöllään suuntaa koko tapahtuma-alalle Suomessa ja jopa globaalisti. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä on listannut raporttiinsa kohta kohdalta koko tähän saakka tekemänsä työn YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelmassa.

– Vastuullisuustyömme jatkui, vaikka pandemia katkaisi vuosi sitten normaalin liiketoiminnan ja esti monet vakiintuneet yhteistyön muodot sidosryhmien kanssa. Olemme vastanneet haasteeseen rakentamalla hybridiliiketoimintaa ja jatkamalla vahvaa työtä tapahtumien terveysturvallisuuden puolesta. Tämä työ on vahva pohja myös jatkoon, kun messuja pian päästään taas järjestämään, sanoo Messukeskuksen vastuullisuustyöstä vastaava markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue.

Messukeskus julkisti myös ensimmäisenä messujärjestäjänä Suomessa kattavat koronaturvallisuuteen liittyvät ohjeet, ja koko henkilöstö koulutettiin tarkennettuihin hygienia- ja suojakäytäntöihin. Hallit valjastettiin testaus- ja rokotuspaikoiksi koronan vastaiseen kamppailuun.

Talousvaikutus pääkaupunkiseudulle ennen koronaa 357 miljoonaa euroa

Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle oli viimeisimmässä koronaa edeltävässä mittauksessa vuonna 2019 ennätykselliset 357 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 4850 henkilötyövuotta. Kun ovet suljettiin yli vuosi sitten, toimintaa pystyttiin jatkamaan vain pienimuotoisena. Kriisin seurauksena Messukeskuksen talousvaikutus ympäröivälle elinkeinoelämälle kutistui 80 prosentilla, ja pääkaupunkiseudun ravintolat, hotellit, taksit ja muu elinkeinoelämä menettivät tämän seurauksena lähes 300 miljoonan euron tulovirran. Luvut perustuvat tulo- ja työllisyyslaskelmaan, jonka on tehnyt Taloustutkimus Oy.

Kohti ympäristötavoitetta: 110 % hiilineutraali Messukeskus

Ympäristötyö eteni pandemiasta huolimatta kohti tavoitetta. Messukeskus on asettanut tavoitteekseen olla 110 % hiilineutraali vuonna 2029. Päämäärää tavoitellaan vähentämällä energiankäyttöä, kasvattamalla uusiutuvan energian osuutta ja hyödyntämällä hiilineutraaleja vaihtoehtoja.

YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma (Agenda2030) tähtää maailmaan, jossa ympäristö, talous ja ihminen otetaan tasavertaisesti huomioon. YK:n tavoitteisiin voimakkaasti sitoutunut Messukeskus keskittyy työssään siihen, miten tapahtumien järjestämisestä ja niihin osallistumisesta tehdään kestävää. Vastuullisuus on keskeinen osa Messukeskuksen arvoja ja kattaa vastuun ympäristöstä, taloudesta ja ihmisistä.

Messukeskuksen Vastuullisuusraportti 2020

Messukeskuksen koronasivusto: https://messukeskus.com/korona/

Lisätietoja: Messukeskus, Maria Mroue, markkinointi- ja viestintäjohtaja, 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com

Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. Messukeskuksen tapahtumissa vieraili vuonna 2019 1,1 miljoonaa vierasta. www.messukeskus.com | @messukeskus