Uutiset11.5.2017

Palkittu Turun Ruoka- ja Viinimessut kauhoo nyt vauhdilla eteenpäin

Turun Ruoka- ja Viinimessujen tekijät valmistautuvat tulevan syksyn tapahtumaan erityisen hyvillä mielin. Huhtikuun lopussa saatu Evento Awards -palkinto siivittää tapahtumaa eteenpäin nyt vauhdilla. Tapahtumatuottajille myönnettävä tunnustus tuli yhteisesti Turun Kirjamessuille ja Turun Ruoka- ja Viinimessuille vuoden 2016 messuista. Messutuotannosta vastaa Turun Messukeskus Oy.

Suomen ensimmäisiä Kirjamessuja on järjestetty Turussa systemaattisesti jo vuodesta 1990, ja Ruokamessut tulivat mukaan kumppaniksi vuonna 2006.
Kahden eriteemaisen tapahtuman kehittymisessä on auttanut yhteen hitsautunut asiantuntijaverkosto, jota tapahtuman projektijohtaja Päivi Järvelä kehuu Suomen parhaaksi:

− Turun Ruoka- ja Viinimessujen tekemiseen osallistui viime syksynäkin kymmeniä tahoja. Ideoita ja kokonaisuuksia tehdään yhdessä mm. oppilaitosten, yritysten edustajien, toimittajien, kustantajien ja järjestöjen kanssa, luettelee Järvelä.
− Olemme pitäneet ovea aina auki rohkeille ja kiinnostaville ajatuksille.
Kirjamessujen kanssa tehtävä messuyhteistyö on alusta lähtien ollut toimivaa. Tapahtumakokonaisuus, joka yhdistää hengen ja ruumiin ravinnon, on istunut hyvin yhteen.

− Viime vuonna syntyi mm. Kirja á la Carte -tunnustus, jonka messut myöntää fiktiiviselle edellisvuonna julkaistulle ruoka-aiheiselle teokselle. Viime vuonna tunnustus myönnettiin dekkarikirjailija Donna Leonille. Tämän vuoden ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä, ja voittaja ratkeaa syksyn messuilla.

Turun Ruoka- ja Viinimessut on koko elinhistoriansa ajan esitellyt voimakkaasti mm. lähituotantoa:
− Se oli yhtenä teemanamme jo silloin, kun luomu ja lähiruoka eivät vielä olleet niin tapetilla kuin tänä päivänä. Ensi syksynäkin messuilla on vahvasti mukana mm. hunaja.

Viime syksynä yhteistyötä tehtiin innovatiivisia ruokaelämyksiä tarjoavan Foody Allenin kanssa, jonka takaa löytyvät mm. Aki Wahlman ja Antti Vahtera. Ruoka- ja Viinimessuilla esiteltiinkin ensimmäistä kertaa yhdessä paikallisten ruokakauppiaiden kanssa toteutetut kokkikoulut. Kokkikouluihin osallistui lopulta viikonvaihteen aikana huikeat 263 kotikokkia. Samoin tapahtuma vahvisti profiiliaan viinitarjonnallaan ja viinialueen kehittämisellä.

− Turussa on hyvä tehdä innovatiivisia kuluttajatapahtumia. Kaupungin maine mm. ruokakulttuurin edelläkävijänä on kiistaton. Yleisömme alueella on vaativaa, ja se myös osaa arvostaa monipuolisuutta ja uusia, kokeilevia elämyksiä.

Mitähän uutta tämän vuoden tapahtumasta löytyykään? Viinialue laajenee ja monipuolistuu edelleen viime kerrasta, ja kokkikoulut jatkavat ohjelmistossa. Esiintyjät paljastuvat syksymmällä.
− Tämän vuoden tapahtuman uutuudet selviävät syksyllä, mutta yrityksiä tulee varmasti olemaan jälleen enemmän kuin viime vuonna. Sen verran runsasta ennakkokysyntä on ollut jo tähän mennessä. Uusia, messuosastolla, mukana olevia asiakkaitamme ovat mm. Lidl ja Atria, iloitsee Järvelä.
Turun Ruoka- ja Viinimessut 6.-8.10.2017
www.turunruokamessut.fi
www.facebook.com/TurunRuokamessut/
Lisätiedot:
Turun Messukeskus Oy,
projektijohtaja Päivi Järvelä, puh. 040 742 7920, paivi.jarvela@turunmessukeskus.fi

Tiedote ja kuvat: http://www.turunmessukeskus.fi/palkittu-turun-ruoka-viinimessut-kauhoo-vauhdilla-eteenpain/

Kuvat vuoden 2016 tapahtumasta. Kuvat: Turun Messukeskus Oy ja Harri A. Sundell