Uutiset16.4.2019

Puutarhanhoito kasvattaa suosiotaan – luonnonmukaisuus näkyy Pihapiiri-messuilla Lahdessa

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Lahden Messukeskuksessa järjestettävä Pihapiiri-messutapahtuma vastaa alati kasvavan puutarhaharrastajajoukon toiveisiin. Tapahtumaan rakentuu tänä vuonna viihtyisä kasvimaa- ja oleskelualue, jonka pääosassa ovat luonnonmukaiset puutarhaideat ja sopuisa yhteiselo luonnon kanssa. Puutarha-alan perinteinen kevätkauden avaus järjestetään Lahden Messukeskuksessa 27.-28. huhtikuuta.

Luonnonmukaisuus on yksi tämän hetken vahvimmista trendeistä puutarha-alalla. Yhä useampi arvostaa itsekasvatettuja tuotteita – erityisesti nuoremman kaupunkilaisväestön kiinnostus syötävien kasvien viljelyyn ja ympäristöä vaaliviin ratkaisuihin on vahvassa kasvussa. Pihapiiri-messuille toteutettavan ideapuutarhan istutuksissa on teemana luonnonkasvien, puutarhakasvien ja syötävien kasvien kerroksellinen yhdistely. Kasvillisuudella pyritään luomaan monimuotoisia elinympäristöjä ihmisille, kasveille, eläimille ja hyönteisille, luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi. Puutarhassa viljellään luonnonmukaisesti ja käytetään ekologisia materiaaleja. Ideapuutarhasta löytyy myös lapsille suunnattu tarinapolku, jossa Hertta Lyhty seikkailee Taikapuutarhassa. Teema-alueen on suunnitellut Rakennuspuutarha Oy ja sen rakentamisessa on mukana alan opiskelijoita Koulutuskeskus Salpauksesta sekä Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta.

Pihapiiri-messujen tämänvuotinen ohjelmasisältö tarjoaa tietoa muun muassa kukkien värivalinnoista, pihasuunnittelun perusteista, villivihanneksista ja kompostoinnista. Pihapiirissä pääsee myös kuulemaan ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan ajatuksia luonnon merkityksestä ihmisen hyvinvointiin sekä suositun villiruokalähettilään Sami Tallbergin vinkkejä kesäkeittiöön. Pihapiiri-vinkkilavalla tehdään keväisiä istutustöitä, sidotaan näyttäviä vihanneskimppuja ja askarrellaan kukkasormuksia sekä ekologisia taimiruukkuja.

Pihapiiri Lahden Messukeskuksessa 27.-28.4.2019

Kolmen hallin tapahtuma esittelee kattavasti puutarha-alan tuotteita ja palveluita sekä ideoita koti- ja mökkipihoille, terasseille sekä parvekkeille.

Avoinna lauantaina klo 9 ‐ 17, sunnuntaina klo 9 ‐ 16.

Ilmaiset messubussit

Pihapiiri-messuille järjestetään ilmainen bussikuljetus Lahden Matkakeskuksesta torin (Marolankadun turistipysäkki) kautta Lahden Messukeskukseen. Lähdöt päivittäin tasalta ja puolelta, ensimmäinen bussi klo 9.

Lisätiedot ja ohjelma:
www.pihapiirimessut.fi

KOKO Lahti Oy/Lahden Messut
Projektipäällikkö Niina Vesalainen, p. 040 654 1284, niina.vesalainen@kokolahti.fi