Uutiset19.2.2018

Urbaani kaupunkikeidas avautuu Piha & Puutarha -messuilla

Turun Piha & Puutarha -messut 6.-8.4. hätkähdyttävät tänä vuonna yleisöä muun muassa vehreällä kaupunkipuutarhalla. Ammattiopisto Livian toteuttama yleiskoristelu sisältää mm. viihtyisän oleskelutilan, lyhtyjä, räsymattoja sekä upeita istutuksia. Piha & Puutarha -messut ovat kokonaisuutena jälleen omaperäinen ja uutuusarvoltaan tuore. Luvassa on mm. yllätyksellistä hyggeilyä lattiatasolta korkeuksiin.

Greencare sekä puutarhuri, arboristi Minna Toivanen toteuttavat messuilla omenapuun rakenneleikkauksia mm. säleikkömuotoon, pilariksi ja satoa tuottavaksi pikkupuuksi. Työnäytösaiheina ovat myös kurkku kasvumaassa, yhteensopivat kasvuparit kasvupussissa, puun istuttaminen, perennojen kuningatar pioni, metsäisen pihan istutus ja kesäkukkien trendit. Yksi kesäkukkaistutus toteutetaan mm. kokonaan syötävillä kukilla.
Piha & Puutarha -messujen osastoilta voi osaa jo taimia tulevaa kesää ajatellen. Myyntiin tulee uutuuksia ja erikoisuuksia. Fengshui ja pionit näkyvät nekin messuilla. Kukkasidontaa, puiden varrentamista ja paljon muuta ohjelmaa on luvassa kaikki päivinä.

Samaan aikaan Piha & Puutarha -messujen kanssa järjestetään myös Mökki & Meri -messut, jossa erityisenä teemana on tällä kertaa kalastus.

www.pihapuutarhamessut.fi
http://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/mokki-ja-meri/

Tiedote ja kuvat: http://www.turunmessukeskus.fi/urbaani-kaupunkikeidas-avautuu-piha-puutarha-messuilla/

Lisätiedot:
Turun Messukeskus Oy, projektijohtaja Tiina Heiskari, puh. 050 487 2015, tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi