Uutiset14.8.2017

Sotea, Sotkua ja Suomi 100

Suomen suurimmilla yleismessuilla kävijä tulee väistämättä yllätetyksi. Turun Messujen ohjelmavirrassa nähdään nimittäin niin varusmiesten muotinäytökset, koirien muotinäytökset kuin suuret alueen rakennemuutokseen ja soteen liittyvät ajankohtaiskeskustelutkin. Sotilaskodin munkkikahvit, turkulaiset kyläjuhlat ja mm. pankkialan tuotelanseeraukset ovat osa nelipäiväisen, Turun Messukeskuksen järjestämän, tapahtuman laajaa ohjelmistoa.

Yhtäjaksoisesti 1960-luvulla lähtien järjestetty Turun Messut – yleismessutapahtuma aukaisee porttinsa jälleen 24.-27.8. Tämä, nykyään joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma, on valtakunnallisella messukartalla turkulainen harvinaisuus. Näytteilleasettajia on jälleen lähes 200, ja messukäytössä ovat kaikki hallit ja ulkoalue. Suuri tapahtuma-alue varmistaa sen, ettei kävijän tarvitse läkähtyä yleisömeressä.
−Tänne on mm. lapsiperheen ja senioreiden helppo tulla. Metrilakun aikakausi messuilla alkaa olla ohi, mutta näiltä yleismessuilta löytyy sitäkin, monen muun tuotteen lisäksi, kuvailee projektijohtaja Krista Ahonen hyvähenkistä loppukesän tapahtumaa.

−Teemat sisältävät niin viihdettä kuin hyötyä. Yritykset lanseeraavat uusia mielenkiintoisia tuotteita ja palveluita, myyvät tuotteitaan ja etsivät uusia asiakasryhmiä. Tämän vuoden messuisäntinä ovat puolustusvoimat ja Turun Sanomat. Merkittävää yhteistyötä on tehty myös mm. Turun kaupungin, Turun kauppakamarin ja Varsinais-Suomen liiton kanssa, luettelee Ahonen.
Messuilla kuullaan myös tärkeitä yhteiskunnallisia keskusteluja: Tekniikan päivät -koululaisohjelma on perjantaina 25.8. klo 9.30. Kutsun ovat saaneet Turun alueen yläkoululaiset. Ajankohtainen Turun seudun positiivinen rakennemuutos -paneelikeskustelu on 25.8. klo 13, ja suuri sote- ja maakuntauudistuskeskustelu la 26.8. klo 12. Vuoden tuote Varsinais-Suomessa -tunnustus jaetaan messujen avajaispäivänä.

Yleismessujen hengessä myös kansa saa äänensä halutessaan kuuluville. Sanaisen arkkunsa pääsee avaamaan avajaispäivänä Suomi 100 -lavalla. Tuolloin mikrofoni on auki ja sana vapaa kello 13-18.

Turun Messuilla vietetään Suomi 100 -hengessä valtakunnallista #Yhdessä -viikonloppua la 26.8. Ulkoalueella on piknik-alue Syödään yhdessä -hengessä, ja lisäksi on mahdollisuus mm. katutanssiin. Samalla kuullaan myös Turkuseuran mainioita murre-esityksiä.

Sykähdyttäviä musiikkiesityksiä tarjoavat mm. avajaispäivän Suomi 100 -yhteiskonsertissa nuorisokuoro KaMu ja Turun Veteraanilaulajien kuoro. Neljän messupäivän aikana sisä- ja ulkotiloissa nähdään mm. stuntnäytöksiä, HP ja Jarppi Show, Erika Vikman, Pirkko Lahti, eläkeläisten esityksiä, Muumit ja Hevisaurus.

Messut avoinna 24.-27.8. klo 10-18
www.kirjamessut.fi

Lisätiedot messuista:
Turun Messukeskus Oy, projektijohtaja Krista Ahonen, puh. 050 594 9641, krista.ahonen@turunmessukeskus.fi

www.facebook.com/TurunMessut/
#turunmessut